Kun ura jämähtää

Meillä kaikilla on niitä päiviä, kun työnteko takkuaa. Väliaikaiset hankaluudet tai tylsistymisen tunteet ovat normaaleja ja kuuluvat uran eri vaiheisiin. Jos kuitenkin tunne siitä, ettei omaan työuran suuntaa pysty muuttamaan, alkaa vaivaamaan enemmän, voi olla kyse työuran jämähtämisestä. Urajumi on moniselitteinen ilmiö, johon kytkeytyy sekä yksilön kokemukset että työelämän rakenteet. Miten jämähtämisen kokemus syntyy, kenelle se on tyypillistä ja miten siitä voi päästä eteenpäin?

 Työterveyslaitoksen tutkija Otto Pankkonen on erikoistunut työuraan ja osaamisen kehittämiseen liittyviin teemoihin, joista yhtenä keskeisenä on uralla jumiutuminen. Työuran jumiutumisella tarkoitetaan pitkäkestoista ja subjektiivista kokemusta siitä, että yksilöllä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa oman uransa kulkuun. Vuonna 2021 TTL:n kyselytutkimuksessa 30-50 prosenttia vastaajista kertoi kokeneensa jämähtämistä uralla. Pankkonen arvioi taustalla näkyvän työelämän muutoksen.
–   Aiemmin organisaatiot ohjasivat työntekijöiden urapolkuja selkeämmin. Nykyään vastuu on siirtynyt vahvemmin yksilölle, ja itseohjautuvuus omassa urasuunnittelussa on lisääntynyt. Kaikilla ei kuitenkaan ole samanlaisia valmiuksia tai mahdollisuuksia suunnata omaa uraansa. Erityisesti tänä päivänä epävarmuus työmarkkinoilla voi lisätä kokemusta siitä, että vaihtoehtoja on vähemmän, jolloin urallinen liikkumavara kaventuu.

Syyt ja taustatekijät – yksilöstä yhteiskuntaan

Jumiutumisen riski kasvaa usein keskiuralla ja sen jälkeen, kun koulutuksesta on kulunut aikaa, työuralla on jo pituutta ja osaamisen päivittäminen ei välttämättä ole aktiivinen osa arkea.

 –   Kun ura etenee pitkään ilman osaamisen kehittämistä, myös mahdollisuuksia alkaa olemaan vähemmän. Myös koulutustason on huomattu vaikuttavan ja matalamman koulutuksen omaavilla urakatto voi tulla vastaan nopeammin, vaikka käytännön osaamista olisi paljon.

Pankkosen mukaan työuran jämähtäminen ei synny yhdestä tekijästä, vaan se rakentuu yksilöllisten, organisatoristen ja yhteiskunnallisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Yksilötasolla jumiutuminen voi liittyä motivaation hiipumiseen, epävarmuuteen omasta osaamisesta tai siihen, ettei omaa työuraa pysähdy pohtimaan ollenkaan.

–   Taustatekijät ovat hyvin moninaisia. Ihmisen pystyvyyden kokemukset ovat tärkeitä ja onkin kysymys siitä, kokeeko yksilö voivansa vaikuttaa omaan uraansa. Jos ihmisellä on yleisesti vaikeaa tehdä päätöksiä tai kokemus siitä, että ei pysty vaikuttaa oman elämänsä kulkuun, myös uralla jumiutumisen tunteet voivat olla voimakkaampia.

Organisaatiotasolla vaikutusta on esimerkiksi sillä, kuinka paljon aikaa ja resursseja osaamisen kehittämiseen on varattu, millaisia urapolkuja tarjotaan ja millaista esihenkilötyötä työpaikalla tehdään.

–   Jos työntekijä kokee työpaikalla autonomian puutetta, työnkuva on liian kapea tai etenemismahdollisuudet ovat vähäisiä, on alttius jämähtämiselle suurempi. Asiantuntijatyössä autonomia on usein suurempaa, mutta samalla esimerkiksi insinöörityössä osaaminen voi keskittyä hyvin spesifeihin ohjelmistoihin tai prosesseihin.

Yhteiskunnallisella tasolla eri muutokset, kuten aikuiskoulutustuen poistuminen, voivat kaventaa mahdollisuuksia suunnata omaa uraa uudelleen.

Urajumista eteenpäin

Jumiutuminen voi näyttäytyä motivaation laskuna. Se ei välttämättä tarkoita heikompaa suoriutumista, sillä moni tekee työnsä edelleen erinomaisesti, mutta kokee sisäistä tyytymättömyyttä. Pitkittyessään jumiutuminen voi heikentää oppimista, työkykyä ja työhyvinvointia. Työyhteisössä se voi näkyä työntekijän vetäytymisenä ja etäisempänä käytöksenä.

–   Organisaatioissa tulisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, miksi työntekijä ei suoriudu tai ole motivoitunut, eikä vain siihen, että näin tapahtuu. Harva myöntää olevansa jumissa. Siksi tarvitaan turvallinen ilmapiiri ja avointa keskustelua.

Ensimmäinen askel Pankkosen mukaan on tunnistaa oma tilanne. Onko kyse omasta elämäntilanteesta, esimerkiksi väliaikaisesta taloudellisesta tilanteesta vai aidosta urapolun jumiutumisesta?

–   Jumiutuminen on kuin tie, joka päättyy seinään. Kyse ei ole niinkään siitä, että on liikaa vaihtoehtoja, vaan siitä, ettei niitä ole. Omaa urapolkua kannattaa jäsentää kirjaamalla ylös aiemmat vaiheet, tavoitteet ja osaamisen. Sen jälkeen voi pohtia, mitä osaamista tarvitaan, jos haluaa edetä toisenlaisiin tehtäviin.

Esihenkilöillä ja organisaation kulttuurilla on suuri rooli. Oppimista tukeva ilmapiiri, urapolkujen mahdollisuudet sekä työyhteisöstä saatava tuki ovat keskeisiä tekijöitä urajumin ehkäisyssä. Pankkonen kannustaa jatkuvaan yhdessä oppimiseen ja osaamisen jakamiseen tiimeissä. Myös ammattiliittojen uravalmennukset voivat auttaa oman suunnan etsimisessä.

Jos toivottuja etenemismahdollisuuksia ei ole ja keskustelut eivät johda muutoksiin, voi olla aika harkita siirtymää. Muutos ei ole negatiivinen asia, vaan moni kaipaa uusia haasteita ja kokemuksia. Pankkonen kuitenkin muistuttaa, että pelkkä ympäristön muutos ei ratkaise sisäistä tunnetta jumiutumisesta.

–   Uudessa työssä voi tulla kuherruskuukausi, mutta sen jälkeen jumi voi palata, jos omia tavoitteita ja motivaatiotekijöitä ei ole miettinyt loppuun asti. On työntekijän ja työnantajan edun mukaista käydä keskustelu rooliin liittyvistä odotuksista, vaikka lopputulos olisi, että työntekijä vaihtaa työpaikkaa.

Teksti: Ella Tapanainen, kuva: Canva