Valtuuston on Tampereen Insinöörit ry:n ylintä valtaa käyttävä toimielin. Yhdistykselle valitaan vuonna 2026 uusi valtuusto ja ehdokasasettelu on nyt käynnissä.
Valtuustoon kuuluu kaksikymmentäviisi varsinaista jäsentä sekä yhtä monta varajäsentä. Valtuuston toimikausi on kolme vuotta.
Miksi ehdolle?
Tampereen Insinöörien valtuustolla on erilaisia tehtäviä. Se esimerkiksi luo kehykset yhdistyksen hallituksen toiminnalle ja päättää, miten paljon yhdistyksen jäsenyys maksaa. Valtuusto säätää myös ne linjat, joiden ansiosta yhdistyksen toimintaa vuosittain kehitetään. Lisäksi valtuusto hyväksyy yhdistyksen ohjesäännöt. Valtuuston jäsenet voivat siis vaikuttaa siihen, miten Tampereen Insinöörit ry jäseniään palvelevat.
Kokoukset kahdesti vuodessa
Tampereen Insinöörit ry:n valtuusto kokoontuu kahdesti vuodessa kevät- ja syyskokouksen merkeissä. Kevätkokouksen ajankohta on maalis-huhtikuussa ja syyskokouksen loka-marraskuussa.
Kevätkokouksessa käsitellään tilinpäätös, tilin- ja toiminnantarkastajien lausunto sekä hallituksen toimintakertomus edelliseltä kaudelta. Jos kaikki on kunnossa, vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille.
Syyskokouksessa hyväksytään yhdistyksen toimintasuunnitelma sekä talousarvio seuraavaa kalenterivuotta varten. Kokouksessa päätetään myös muun muassa hallituksen jäsenten palkkioista. Lisäksi kokouksessa valitaan hallituksen puheenjohtaja seuraavaksi kalenterivuodeksi, päätetään hallituksen koko, ja valitaan hallituksen jäsenet kulloinkin erovuorossa olevien tilalle.
Virallisten kevät- ja syyskokousten lisäksi valtuustolle järjestetään vuosittain kevyempiä kokoontumisia, joissa on mahdollista verkostoitua muitten toiminnassa mukana olevien aktiivien kanssa. Samalla pääsee myös ideoimaan yhdistyksen toimintaa käytännöllisemmällä tasolla.
Valtuustovaalit – kuka, milloin, miten?
Valtuustovaalit käynnistetään aina sääntöjen mukaan edellisenä keväänä, ennen kuin uuden valtuuston on määrä aloittaa. Näin ollen asettautumiseksi ehdolle 2027–2029 valtuustoon tapahtuu tämän vuoden maalis-huhtikuussa. Varsinainen valtuuston valinta tapahtuu syksyllä.
Vaalikelpoisia ovat yhdistyksen äänioikeutetut jäsenet. Hallituksen jäsen on esteellinen toimimaan valtuuston jäsenenä.
Mikäli valtuuston jäsenehdokkaita on enemmän kuin valtuuston enimmäismäärä on, suoritetaan valtuustovaali postiäänestyksenä tai sähköisenä äänestyksenä.
Syksyllä 2026 valittava uusi valtuusto aloittaa toimintansa tammikuussa 2027.
Ilmoittaudu mukaan valtuustovaaleihin tästä linkistä.